28. syyskuuta 2012

Lämmintä ylle

Ekaluokkalaiselle oli jo tarvetta ommella uutta talvitakkia, kun entinen oli käynyt pieneksi. Leikkuulle pääsivät Löytö-Palasta ostetut puuvillapalat. Kaavan otin Suuren Käsityölehden numerosta 3/2010. Kaava oli oikeasti sadetakille, mutta oli oikein sopiva, kun päällikankaan ja vuoren väliin tuli vielä levyvanu. Koko on 128cm ja pikkuisen hihaan tuli lisäpituutta resorista. Taskut tein erilaiset ja sattuneesta syystä sadetakin kaavassa ei ollut myöskään noita aplikaatioita.

 Vetskaria olis peittänyt tuulilista, mutta minusta olis ollu sääli jättää vetoketju sinne alle, kun vetskari sopii niin hyvin väreihin. Jätin tuulilistan sitten lopulta laittamatta.



 Vuoreksi laitoin kangasjäämiä samoissa väreissä.







Aarteet pysyy taskuissa vetskareiden ansiosta.


  Ja kaapista kun ei löytynyt pitempää vetskaria, yläreunan kiinnittimiksi laitoin napit.















Äiti on tyytyväinen ja niin on tyttökin. Takki on ollu jo käytössä. Taitaa olla tyttö äitiinsä tullut, kun tykkää pukeutua ulos lämpimästi.

"Syksy jo saa, harmaa on maa, puista jo lehtiset pois putoaa..." Kirpakoita syyskelejä!

24. syyskuuta 2012

Luonnossa


Lähdin yhtenä iltana kävelylle kamera kaulassa. Luonnosta löytää kivoja juttuja, joskus yllättäviäkin. Siellä rauhottuu ja saa antaa ajatusten juosta.












 Hämärässä metsässä on hieman jännittävääkin. Lehahtaako puusta lentoon pöllö vai kurkkaako jostakin kolosta kettu...






 Joen varrella on vielä näkyvissä tulvan merkit. Joenvarsikasvillisuus on taipunut veden syleilystä.




























 "..Ja usein ajatukset on mulla samat näin, oi taivaan tähti sama on sun virkas.."
















 Mikähän tuolla puun kolossa asustaa..?



Mukavia luontohetkiä itse kullekin!








20. syyskuuta 2012

Käkkyrät


Siskon häissä oli pöytäkoristeina näitä peikonpähkinän oksia. Hommasin niitä sieltä sit itsellekin koristeeksi. Mukava sisustuselementti.










 Neilikoita sain myös mukaan. Ilahduttivat maljakossa melkein pari viikkoa. Nyt kun ulkoa alkaa kukkaloisto hiipua. Mukava välillä laittaa sisälle eläviä kukkia.

16. syyskuuta 2012

Aarteita

Ostaessamme tämän paikan, mukana tuli monenlaista vanhaa tavaraa. Edellinen asukas on ollut ilmeisesti jonkinlainen keräilijä. Tavaraa verstaaseen oli kertynyt enemmänkin kuin omiksi tarpeiksi. Siis osa oli tosiaan ihan roskiin laitettavaa: sähköjohdon pätkiä, auton etuvilkkuja, vanhoja jouluvaloja ym. ym. Mutta onneksi joukossa oli myös sellaista, mitä halusimme säilyttää. Suurin osa odottaa vielä entisöimistä tai jonkinlaista inspiraatiota, mutta mukava tietää, että sellaisia on odottamassa.















































 Tähän erityismaininta: tykkään tästä hirveästi ja tämä on hirveässä kunnossa, mutta joskus tästä vielä yritän saada kunnon senkin!












Ajatuksia on, mitä kaikille tehdään, mutta aikaa siihen pitäis olla ja mistähän sitä sais? Pikkuhiljaa hyvä tulee... jospa se pitäis paikkansa.

Haastankin lukijat esittelemään omia aarteitaan!

4. syyskuuta 2012

Tunnustus

Sain Tuulennolta tunnustuksen. Kiitos siitä! :)

Tunnustuksen sännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tämän sinulle myönsi.
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.






Tätä näytti nyt olevan aika useassa blogissa, mutta laitan menemään ainakin vielä seuraaviin blogeihin:

Kaunis pieni elämä:  blogin nimi kertoo kaiken oleellisen :) Mukava lukea perheesi elosta ja kaikesta mitä teet käsillä.

Hajamielistä haaveilua: Tykkään kun kerrot "tavallisesta" arkielosta sekä seuraan sisustusjuttuja.