30. maaliskuuta 2013

Haaste

Kukaan ei ole haastanut minua, mutta otin tämän aivan omaksi huvikseni blogista nimeltä kotipalapeli.

”Taannoin blogimaailmassa kiersi Naked Truth-haaste, jossa oli tarkoitus paljastaa omat kasvot meikittömänä. Jokainen sisustusbloggaaja tietää, että todellisuus ja arki eivät ole aina sitä, mitä sisustuskuvissa näkyy. Sisustuskuvia otettaessa siivotaan ja puunataan tai vähintäänkin rajataan pahimmat sotkut ja kaaokset tieltä pois, jotta kuvat olisivat inspiroivimpia ja nätimpiä. Nyt on aika kokeilla jotain muuta. Haastankin sisustusbloggaajat raottamaan realismin verhoa ja kuvaamaan kotiaan juuri silloin, kun koti on kaikkea muuta kuin kuvauskunnossa.” - White & Fresh

Sotkut ei oo kyllä pahimmasta päästä, mutta sellaisia kuin sillä hetkellä sattui olemaan. Tässä siis sitä totuutta, aina ei oo niin siistiä miltä näyttää, mutta toisinaan onneksi myös sitäkin :)









Haastan kaikki, jotka uskaltautuvat, ottamaan tämän haasteen ja esittelemään omaa kotia ei niin kuvauksellisessa kunnossa :)

29. maaliskuuta 2013







Näiden lasten tekemien taideteoksien myötä toivotan kaikille mukavaa pääsiäisen aikaa!

28. maaliskuuta 2013

Liian valoisaa

Älkää ymmärtäkö väärin. On tosiaanki ihanaa, kun valo on täällä taas! Mutta se ei ole laisinkaan ihanaa, että nuorimmainen herää puoli seitsämältä - seitsämältä joka aamu juuri samasta syystä. Tästä sisuuntuneena laitoin heti verhot tilaukseen meidän kamariin. No, olihan se ehkä aikakin 2,5 tässä talossa asutun vuoden jälkeen.


 Ihan toivottua vaikutusta nukkumisen suhteen verhoilla ei ollut. Nuorimmainen on kyllä muutamana aamuna nukkunu jopa puoli kahdeksaan, mutta herännyt myös väliin ennen seitsämää. Eihän nuo mitkään pimennysverhot oo, mutta kyllä ne vähentää sitä valoa, mikä vielä sälekaihtimien raosta huoneeseen tulee.

Minua makuuhuoneen muutos on kuitenkin piristänyt. Nythän se vasta alkaa näyttää huoneelta kunnolla, kun siel on verhot! Ja tykkään noista :)

Samassa Elloksen tilauksessa meille kotiutui uusi lamppu keittiöön. Tuo on nimeltään astioidenlaittolamppu. Mutta tuopa se yksin illalla päällä ollessaan keittiöön mukavan tunnelman myöskin.


Tällaista vähän tehdasmaista rosoista tyyliä haluaisin myös keittiönpöydän päälle. Siihen kun voisi ripustaa kaksikin lamppua sellaista suurempaa pyöreäkupuista. Mutta kun en ole vielä raaskinut tilata. Entinen joutaisi sitten vaikka kirjasto/työhuoneeseen. Tai odottamaan yläkerran valmistumista.

Lapset maalailee juuri kananmunia ja paperille taideteoksia. Niitä näytille ensi kerralla :)


26. maaliskuuta 2013

7-vuotiaalle haamuja







Pojan vuoro oli valita itselleen synttärikakku Kinuskikissa leipoo -kirjasta. Arvattavissa oli, ettei mitään vaaleanpunaisia hörselöitä. Ja viirinauhankin hän sai, niistä kankaista, mitä sattui löytymään. Kakussa väliin tuli Lemon Curd sitruunatahnaa sekä kick karkkeja kermaan sulatettuna ja jäähdytyksen jälkeen vatkattuna. Päällä myös karkeista ja kermasta tehty lakritsikinuski sekä kick karkkeja lepakkoina ja sokerimassasta tehtyjä haamuja.

 Hintaa tällekin kakulle tuli, kun kick-patukat maksaa jo 0,60 euroa kipale. Ja niitä kului kakkuun 25 kappaletta. Ja toki muutakin meni. Aineet maksoi n.30 euroa ja aikaa kakun tekoon meni 4 tuntia. Helpommalla pääsin, kuin edellisessä. Ehkä kakkukin oli hiukkasen parempaa, mutta liian makeaa edelleen. Jos tekisin uudelleen, laittaisin sitruunatahnan tilalta mansikkasurvosta. Mies meinasi jo edellisen kakun jälkeen, että eikö ois järkevämpi hakea jostain valmis kakku, kun niitä saa leipomoistakin 50 eurolla. Järkevää tai ei, olen kerran lasten luvannut valita, niin mennään tämä vuosi näin :) Ja ihan mukava noita on värkätä.

Synttärihulina oli hiukka äänekkäämpää ja vauhdikkaampaa kuin isosiskolla ja äiti olikin illalla ihan kuitti. No... seuraavia juhlitaan vasta kesällä.

21. maaliskuuta 2013

Roikkuvat pääsiäismunat

Eilen piti saada tehdä jotain pääsiäiskoristeita. Lapsetkin innostuivat, kun äiti rupesi heidän kanssa askartelemaan. Sitä kun tahtoo tapahtua niin harvoin.






 Nämä on helppoja tehdä:

1. Piirrä kartongille munan muotoinen soikio.
2. Googleta netistä nättejä pääsiäiskuvia. (ainakin hakusanalla Easter Greetings tuli kivoja)
3. Tulosta kuvia tarrapohjalle. Näin säästyt lasten kanssa liiman kanssa sotkemiselta.
4. Liimaa munan molemmin puolin kuva ja leikkaa ylimääräiset pois.
5. Tee isolla neulalla reikä ja pujota siitä rautalanka.




Kävin verstaassa etsimässä, oisko noille peikonpähkinöille rustiikkisempaa kippoa, mutta ei löytyny. Löysin kuitenkin jotain muuta ja sitten iski idealla :)




 Arvaatteko mikä tämä on? Paljastan sen sitten, kun mies saa laitettua sen oikeaan paikkaan :) Noita rinkuloita jäi vielä jäljelle, joten tiedä vaikka tätä lajia tulee joskus lisää jossain toisessa muodossa.

Tytön paitaa leikatessa jäi sopivasti pala omalle kesäpipolle. Vielä ihan ei tuo päässä tarkene.


Tänään olen väsännyt pojalle synttärikakkua ja huomenna juhlitaan.
 Siitä ensi postauksessa kuvien kera :)

18. maaliskuuta 2013

Kesästä haaveilua villasukat jalassa

Niin. Villasukkaharjoitukset on jatkuneet. Nyt sain tehtyä itellekin sukat. Varret taas on vanhoista ja muuten nyt neulottua. No, ei ne vieläkään oo kyllä ihan samiksia muotonsa puolesta, mutta se sallittakoon. Raitoja en tarkoituksellakaan yrittänyt saada samalle kohtaa.


 Seuraaviin sukkiin voisi etsiä jo toisen mallin. Jos vaikka saisi vielä sopusuhtaisemmat villasukat. Mutta kantapäähirvitys on täten selätetty. Nyt se tulee jo lähes ulkomuistista :) Ainakin hetken aikaa.


Illalla pääni usein surraa kaikenlaisia ideoita nukkumaan mennessä. Eilen illalla piti kovasti taas suunnitella mielessään takapihaa. Ja tänään kylällä muutenkin asioidessa hain kirjastosta pari opusta, joista voi ruveta katteleen, millaisia kukkasia pihalle laittaisi.
Suunnitellahan aina voi. Ehkä tuntuu, että kesä on hetken lähempänä. Eri asia on, mitä saa sitten toteutettua. Nimittäin, tosiasia on se, että mitä lähemmäs pääsemme kesää, sitä muhkeammassa kunnossa olen. Jos kaikki hyvin menee, saamme kesä/heinäkuun vaihteessa syliimme pienen nyytin ihasteltavaksi. Joten mahdollisesti pihahommia ei tule niin paljon tehtyä, mutta jotain pientä ainakin laitetaan!

Seuraavana onkin haaveessa neuloa pienelle tälläinen 50-luvun shortsihaalari. Kunhan pääsisi käymään lankakaupassa etsimässä jotain puuvillalankaa.

Näiden myötä mukavaa alkanutta viikkoa!

14. maaliskuuta 2013


Ulkona paukkuvat vain pakkaset, eikä ne houkuttele tätä sisähiirtä ulkoilemaan. Viime päivinä olemme saaneet muutamia vieraita ja sehän on oiva syy kokeilla taas uusia reseptejä. Hellapoliisin herkkuleivonnaisista kokeiluun pääsi kaksi.

 Tästä piti tulla marenkirulla, mutta sain marenkilevyni tarttumaan lahjakkaasti leivinpaperiin kiinni, joten ei tullutkaan ihan sitä mitä piti. Leivoin sen päälle vielä tavallisen kääretorttupohjan. Väliin tuli vispikermaa ja pakastemustikoita, sitten vain rullalle koko komeus.

Hyvää oli :)






 Toinen kokeilu oli jouluiset kaurakeksit. Mutta sen jouluisen osan, eli piparkakkumausteen jätin pois. Joten tulikin keväiset kaurakeksit :)


Herkut on popsittu, jospa sitä sillä energialla sais aikaan myös jotain käsityörintamalla :)

Näihin en laittanut ohjeita, kun olen miettinyt sitä, mikä on luvallista. Onko luvallista ottaa kirjoista ohjeita ja laittaa blogiin, jos mainitsee ohjeen alkuperän? Mitä luulette?

10. maaliskuuta 2013

Synttärihumua

Ekaluokkalaisen kaverisynttäreitä vietettiin maanantaina. Sitä ennen tein pieniä juhlavalmisteluja. Juhlapöydän päälle ompelin viirinauhan.


 Tällainen täytyy kuulema pojallekin tehdä, kun hänellä on parin viikon päästä syntymäpäivä. Ehkä jotain muuta väriä näemme siinä. Mutta nämä värit sopivat hyvin prinsessasynttäreihin.

Vanhemmilta sain syntymäpäivälahjaksi yllättäen leivontakirjan :) Tällä kertaa pääsen tutustumaan Kinuskissan saloihin.


Tästä kirjasta löytyy ainakin paljon vinkkejä kakkujen ja leivonnaisten koristeluun.

Kirjassa on sen verran monta kakun ohjetta, että lupasin tytön sieltä valkata itelle mieluisen. Mieluinen löytyi ja minä kauppalistaa tekemään. Ja mitä ihmettä, kakkuun tarvitaan 10dl kermaa! (osa vispikermaa ja osa kuohukermaa) Kovasti kyllä mietin, miten sen kaiken siihen saa mahtumaan. Ja kaupassa käynnin jälkeen laskin, mitä niihin kakkuvärkkeihin oikein meni, kun kaikki elintarvikevärit ym. piti myös ostaa. Ja ynnäämisen jälkeen loppusumma oli 37 euroa. Ja minä kun en oo mikään supernopea leipuri varmaankaan, sain kakun tekemiseen tuhrautumaan aikaa viisi ja puoli tuntia. Tykkäsin kyllä tehdä, mutta voipi jäädä toisen kerran tekemättä :) Kiva uusi oppi oli kuvan maalaaminen kakun päälle. Sitä taidan harrastaa toistekin.

Tyttö halusi kakun päälle prinsessalinnan juhlien teeman mukaisesti.

Tästä kuvakulmasta olen tyytyväinen...

Mutta reunan kermapursotuksen onnistuin pilaamaan vatkaamisvaiheessa. Vanillakreemijauheen lisäämisellä kerma meni niin jankiksi, etten saanut sitä enää kauniiksi vaikka vähän kermalla lantrasin.
Väliin tuli vaniljakermarahka ja sitruunakiisseli. Vaaleanpunainen on elintarvikevärillä värjätty ja ruskea taas fariinisokerilla.


Pöytää koristi siskoni viikonloppuna tuomat kukat.

 
Hiihtolomasta huolimatta viisi prinsessa pääsi paikalle ja oma väki lisäksi.



Riemua riitti, nyt hiukka huokastaan ja sitten suunnittelemaan seuraavia :)



Ps. Kaikki kuvakäsittelyt teen Picasalla.


7. maaliskuuta 2013

Romun kerääjät

Miksi on sellaisia paikkoja, mihin rojua kertyy? Oisko pitäny tarkemmin miettiä taloa suunnitellessa, ettei sellaisia synny? Varsinkin toinen puolisko on hyvin ahkera keräämään rojua lieskarin päälle.




Vaan onneksi yhä tiheämmin taivaalla mollottava aurinko saa aikaan hetkellisiä tarmonpuuskia. Rojuille tuli lähtö ja nyt on nimenomaan kielto lisätä sinne yhtään mitään. Aika kummallisia tavaroita sinne oli eksynytkin. Tilalle laitoin pari harkittua juttua :) 



Toistaiseksi kielto on ainakin toiminut :)


Meidän korkeudella vietetään hiihtolomaa. Lapset on rakentaneet (lue: kaivaneet) hiekkalaatikon kohdalle lumimajan. Lumen alta paljastui hiekkaleluja ja hiekkaakin on saatu jonkin verran irti. Sisäistä kesän kaipuuta heilläkin? Eilen pyrytti melko lahjakkaasti tuota valkoista lisää, mutta kovasti yritän ajatella, että kyllä se siitä sulaa!

Aurinkoisia kevätpäiviä toivotellen!