26. elokuuta 2013

Kukkapenkin pien edistys

Valmista ei ole vieläkään, mutta näyttää se jo hiukka erilaiselta kuin viime kuvassa.

Mullan viereen tulee isompia kiviä ja kivien jälkeen vielä mursketta, joten nurmikon leikkuu sujuu sitten vaivattomasti. Valkoiset oriental-liljat on nyt avautuneet. Ei vaan oo tuoretta kuvaa. Jännällä odotan myös puuliljojen kukkimista. Vaaleanpunaiset siskolta saadut päivänkakkarat ovat myös nupulla ja omalta pihalta siirretyt maksaruohotkin on tehny uudet nuput.


Pihan uusin tulokas on suviruusu-pihakutsuilta tilattu lumipalloheisi.



Mies sai tehtyä isyyslomalla muutaman mansikkapenkin. Näihin istutan syksymmällä ruukkumansikat ja ensi kesänä laitetaan sitten jotain toista lajia lisäksi. Ruukkumansikat onkin alkanu nyt vasta kypsymään ja kukkia on vielä tosi paljon. Sisko meinas, että halla tais viedä niistä kukat alkukesällä ja siksi vasta nyt tekee mansikoita.

Minun ja mieheni lomareissulta tuotu päärynä pääsi terassin eteen.



Minun kasvimaa on tänä kesänä ollu tässä. Helppohoitoinen kun juolavehnä ei tähän niin helposti pääse. Ruusupavussa on pari pientä alkua, saa nähdä ehtiikö ne vielä kypsyä.

Talon seinustasta tulee tämän näköinen kunhan saahaan joka puolelle mursketta laitettua.













Marjasatokin alkaa olla pikkuhiljaa kerätty tältä vuodelta. Siinä on nämä kaksi tyttöstä ovat auttaneet omalla tavallaan. Popsineet suuhun sen minkä ehtineet!





Mukavaa syksynalkua toivotellen!

11. elokuuta 2013


Vielä yksi t-paita ompelus tältä kesältä. Kesän alkupuolella tilasin Mekkotehdas-kirjan ja kovasti oon haaveillu ompelevani siitä... mutta vielä se nököttää tuossa pöydällä niin, että kaavoihin ei ole koskettu. Ja entäs kun huomenna alkaa koulu niin mihinkäs niitä mekkoja sitten tarvitaan. No, juhliin ainakin. Eiköhän sellaisia aina välillä ilmaannu :)
 kangas: Löytö-Palan palalaari
kaava: Ottobre




Kuusivuotias valitsi kaverisynttäreilleen vaahtokarkkikakun. Tai oikeastaan tämä on nimeltään hedelmäpehmo. Ohje on taas Kinuskikissa leipoo -kirjasta. Tämä on tähän mennessä paras kakku, mitä olen siitä kirjasta tehny. Helppo tehdä, ei niin hintava kuin edelliset ja maistuikin hyvältä! Tämä tehdään muoviseen kulhoon (miksei vaikka keraamiseenkin), joka on elmu-kelmulla vuorattu. Pohja on kääretorttupohja ja väleissä liivatteella hyytyvä hedelmätäyte. Vaahtokarkkeja olis saanu olla hiukkasen enemmän, että kakku ois peittyny kokonaan.

 Ja oman viirin ompelin hällekin pöydän ylle roikkumaan.



Mies on ollut tämän viikon lomalla ja sunnuntaina lähdimme lasten kanssa Vuokatin Angry Birds -puistoon. Lapset kyllä tykkäs älyttömästi ja miehetkin on ikuisia pikkupoikia, kun tuollaiseen paikkaan pääsevät. Se oli miinusta, että kaikista piti maksaa pääsymaksu, vaikka minun aika meni siellä lähinnä vauvan hoitoon.



Huomenna alkaa taas arkinen aherrus kun aamuisin meiltä lähtee jo kolme koulutielle. Eskarilaista mahtaa jo jännittää :)